Olin naimisissa kuoleman kanssa.
En tiennyt sitä.
Ihmettelin, miksi kuvani käsittelivät kuolemaa, tekstini pohtivat sitä.
Miksi näin unta hautakivestäni ja kuolinpäivästäni.
En tiennyt sitä.
Ihmettelin, miksi kuvani käsittelivät kuolemaa, tekstini pohtivat sitä.
Miksi näin unta hautakivestäni ja kuolinpäivästäni.
Asuin kuoleman kanssa.
Pesin hänen pyykkinsä, silitin hänen paitansa, valitsin hänen solmionsa.
Siivosin hänen huoneensa, sijasin hänen vuoteensa, nukuin hänen vierellään tuhansia öitä.
Pesin hänen pyykkinsä, silitin hänen paitansa, valitsin hänen solmionsa.
Siivosin hänen huoneensa, sijasin hänen vuoteensa, nukuin hänen vierellään tuhansia öitä.
Kun tulin tajuihini yhteisellä vuoteellamme
Hän istui rintakehäni päällä ja kuristi minua
Hänen silmissään hymyili voitonriemu
Hänen suustaan vaahtosi puhetta, johon en tiennyt hänen kykenevän
Yhteiset lapsemme häilyivät, tulivat lähemmäs, loittonivat
Pieni poika itki:
Äiti äiti älä huuda, sitten isi ei enää kurista
Hän istui rintakehäni päällä ja kuristi minua
Hänen silmissään hymyili voitonriemu
Hänen suustaan vaahtosi puhetta, johon en tiennyt hänen kykenevän
Yhteiset lapsemme häilyivät, tulivat lähemmäs, loittonivat
Pieni poika itki:
Äiti äiti älä huuda, sitten isi ei enää kurista
Hetken ajan halusin antaa periksi
Olin kuolemanväsynyt, en jaksanut enää riuhtoa raapia rimpuilla huutaa yrittää pysyä hengissä
Olin kuolemanväsynyt, en jaksanut enää riuhtoa raapia rimpuilla huutaa yrittää pysyä hengissä
Mutta lapset itkivät
Lapset itkivät
Kuka heitä hoitaa
Jos kuolema joutuu vankilaan ja minä maan sisään?
Jos kuolema joutuu vankilaan ja minä maan sisään?
Olisi pitänyt tietää
Ei kuolemaa voita mikään
Kuolema ei joudu vankilaan
Kaiken se kestää kaikessa voittaa
Ei kuolemaa voita mikään
Kuolema ei joudu vankilaan
Kaiken se kestää kaikessa voittaa
Ó Tiina Jääskeläinen (Tiina Hattunen) 1998